Riittävä määrä DHA:ta elimistössä auttaa pitämään aivomme ja silmämme kunnossa eli muistamaan, keskittymään ja näkemään. Toisin sanoen käyttämään päätämme. Mutta mitä DHA oikeastaan on?

Dokosaheksaeenihappo eli DHA on yksi kolmesta elimistölle välttämättömästä Omega-3 -rasvahaposta. Muita rasvahappoja ovat alfalinoleenihappo eli ALA ja eikosapentaeenihappo eli EPA. Omega-3 -rasvahapot ovat monityydyttymättömiä rasvahappoja, joita esiintyy varsinkin kasviöljyissä, mutta myös leväöljyissä ja kalaöljyissä. Ne ovat ihmiselle elintärkeitä osana tasapainoista ruokavaliota samoin kuin terveyden näkökulmasta. Monityydyttymättömiä rasvahappoja löytyy elimistömme lähes kaikista soluista ja niillä on tärkeä rooli kehon eri toiminnoissa, kuten aivojen ja sydämen toiminnassa.

DHA:lla on todettu olevan tärkeitä aivoihin ja näköaistiin liittyviä terveysvaikutuksia. Se on yksi tärkeimmistä aivojen ja silmän verkkokalvojen rakennuselementeistä. Aivossa 97 % kaikista omega-3 -rasvahapoista on DHA:ta, verkkokalvoissa 93 %.

 

Me kaikki tarvitsemme DHA:ta

Kaiken ikäiset ihmiset hyötyvät riittävästä DHA:n saannista. Edullinen vaikutus aikaansaadaan nauttimalla päivittäin 250 mg DHA-rasvahappoja osana terveellisiä elintapoja sekä tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota. Jo raskauden aikana DHA vaikuttaa sikiön aivojen ja silmien kehitykseen. Vanhempien ihmisten kohdalla on todettu DHA:n positiivinen vaikutus verenkiertoelimistön toimintaan.

Normaalissa arkipäivässä ja osana monipuolista ruokavaliota DHA on mukana tukemassa elimistömme hyvinvointia – aina vauvasta vaariin.

Mistä saan DHA:ta?

Kasviperäinen DHA on peräisin mikrolevien öljystä, mistä se leviää ravintoketjuun. Ihmisille DHA:n ensisijaisia lähteitä ovat tietyt rasvaiset kalat, jotka ovat syöneet DHA:ta sisältävää mikrolevää. Maidottoman Keiju+ DHA -margariinin sisältämä DHA on peräisin kasvipohjaisesta mikroleväöljystä ja se sopii myös esimerkiksi kala-allergikoille, kasvissyöjille ja vegaaneille.

Auringon säteet osuvat veteen

Kuinka paljon tarvitsen DHA:ta?

DHA-rasvahapon päivittäinen saantisuositus on 250 mg, mikä harvoin toteutuu suomalaisten ruokavaliossa. Tarve on kuitenkin jatkuva, aina sikiönkehityksestä imettävään äitiin ja kasvavasta lapsesta vanhukseen. 100 grammaa maidotonta ja laktoositonta Keiju+ DHA -margariinia sisältää 227 mg DHA:ta. Kolmelle leipäpalalle siveltynä (á 10 g levitettä) se vastaa 27 prosenttia kyseisen rasvahapon päivittäisestä saantisuosituksesta.

 

Keiju+ DHA sisältää kasvipohjaista mikroleväöljyä life’sDHA®:ta, joka on alkuperäinen ja puhdas DHA:n lähde.

life’sDHA® ei sisällä kalaa, joten se sopii myös kala-allergikoille, kasvissyöjille ja vegaaneille.

Lisätietoja DHA-lähteestä: www.lifesdha.com

DSM omistaa tavaramerkin life’sDHA®